gb.png
Etusivu

Dream Circus Oy: sirkus sai uuden tirehtöörin ja kasvaa

02.12.2019

”Meillä firmaa johtaa nyt jänis, panda keskittyy taiteelliseen johtoon, kissan luovat taidot loistavat markkinoinnissa, myyrä vastaa varastosta, laama ompelee ja seepra ottaa asiakaspalvelun ohjat.”

Kotimaisia vaatteita ja kankaita oman tuotannon luomukankaista valmistavalla, varkautelaisella Dream Circus Oy:llä on yritysuutisia: Kuopiolainen Petra Ryymin on aloittanut työnsä 1.12.2019 Dream Circus Oy:n uutena toimitusjohtajana. Entinen toimitusjohtaja Kati Kraemer jatkaa yhtiön taiteellisena johtajana.

Myös Dream Circus Oy:n osakaspohja on laajentunut. Sisarusten, Kati Kraemerin ja Laura Kemppaisen maaliskuussa 2018 perustamassa osakeyhtiössä on nyt kolme uutta omistajaa. Ryyminin viime vuonna perustama Business Savo Oy on yksi niistä. Kraemer jatkaa pääomistajana.

”Teimme järjestelyt siksi, että varaudumme vahvaan kasvuun jo ensi vuonna. Kasvubuustia tuo helmikuussa avautuva, kansainvälinen verkkokauppa.”

”Tuomme markkinoille myös miesten malliston, palautamme lastenvaatteet tuotantoon ja laajennamme sisustustuotevalikoimaa. Tavoite on myös kasvattaa merkittävästi jälleenmyyntiä Suomessa ja ulkomailla sekä lisätä omaa tuotantoa, mikä tuo ompelutyötä Savoon”, Ryymin kertoo.

Dream Circuksen väki puhuu unelmien puolesta, uskoo yksisarvisiin ja taistelee tylsyyttä vastaan. He pukeutuvat usein itse mustaan, mutta rakastavat kaikkia maailman värejä. He haluavat saada sinutkin uskomaan unelmiisi ja tavoittelemaan niitä.

Dream Circus Oy on myynyt pelkästään tänä vuonna noin 3 000 vaatekappaletta verkkokaupan ja jälleenmyyjien kautta sekä messuilla, ja sen lisäksi yli 10 kilometriä kangasta. Tämän vuoden liikevaihtoennuste on 450 000 euroa, mikä on noin 150 000 euroa enemmän kuin vuonna 2018.

Ehta by Dream Circus -tuotemerkki on rekisteröity Suomen lisäksi Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin.

Kraemerin, Kemppaisen ja Ryyminin lisäksi yrityksen osakkaita ovat Ida Kuivalainen sekä Katarina Pölkki.

 

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.