gb.png
Etusivu

Varkauden kaupunki mukaan Vuoden kiertotalouskunta -kilpailuun

04.06.2019

Kuntien rooli kiertotalouden ja resurssiviisauden suunnannäyttäjinä on keskeisessä osassa, sillä kuntien kaikkien toimialojen päätöksillä on suoria ja epäsuoria vaikutuksia ilmastoon ja luonnonvarojen käyttöön.

Varkauden kaupunki lähtee tavoittelemaan Vuoden kiertotalouskunta 2019 -titteliä. Kiertotalouden teemoja voi löytää Varkauden toiminnasta läpileikkaavasti. Onhan kiertotalouden ja resurssiviisauden aktiivinen kehittäminen nostettu myös kaupunkistrategiaan.

Kiertotalouskuntakilpailussa Varkaus nostaakin kärkiteemoikseen kestävän yritystoiminnan kiertotalouden ja ympäristön ehdoin, tulevaisuuteen sijoittamisen Waltterin koulun ympäristökasvatustyön kautta, sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden lisäämisen kaupunkiyhteisön yhteisiä resursseja jakamalla.

Vuoden kiertotalouskunta -kilpailun järjestävät Kuntaliitto, Sitra ja Suomen ympäristökeskus SYKE, ja voittaja julkistetaan Kuntamarkkinoilla Helsingissä syyskuussa.

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.