gb.png
Etusivu

Varkauden Kampuksen Kamarilla ratkaistaan osaajapulaa

21.09.2022

”P..k.le. mehän päädytän aina tähän samaan lässytyskeskusteluun siitä että yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä on kehitettävä. Meinaatteko, että taas käynnistetään yksi rojekti?” Näistä sanoista alkoi kesäisessä Varkauden kauppakamariosaston kokouksessa kasvamaan idea uudesta tavasta luoda kunnollinen pitkäaikainen yli sukupolvien keskustelu- ja työskentely-yhteys oppilaiden, opettajien ja yritysten välille. Väittely-, päättely- ja ihmettelyprosessin tuloksena syntyi idea kampuksen kamarista – siis oikeasta pikkutalosta. Savonia-ammattikorkeakoulu ja Sakky olivat todellisia rohkelikkoja lähtiessään mukaan tähän outoon hankkeeseen ja niin syntyi Kampuksen Kamari, ensimmäinen Suomessa. Paikka, jossa ei tarvitse enää siunailla yhteistyön toimimattomuutta, vaan jossa tartutaan asiaan ja tehdään yhdessä.

”Sehän on vain talo ja vielä aika vaatimaton?” tokaisee todennäköisesti asiaan perehtymätön. Tämän yhdessä ponnistellun pienen talon idea on luoda pysyvä ”turinatori” jossa yritykset, oppilaitokset ja opiskelijat kohtaavat, keskustelevat ja oppivat toisiltaan, kasvokkain ihmiseltä ihmiselle. Maailman ja ihmisten elämän valtava murros edellyttää uutta lähestymistapaa. Tai oikeastaan vanhaa. Olihan täällä tekninen opetus pitkään Ahströmin oppilaitoksessa tehtaan vieressä. Nykyajassa sekä koulutusta että yhteistyötä kaipaavia yrityksiä on kuitenkin alueella paljon enemmän. Niin on myös harjoittelu- ja työpaikkoja etsiviä opiskelijoita sekä opiskelijoita ja työelämänäkemystä etsiviä oppilaitoksia. Jokainen tuskailee tulevaisuutensa kanssa, mistä löytyy opiskelijoita, töitä ja työntekijöitä. Puolueeton maaperä on reviiritietoisessa nykypäivän siiloutuneessa ”sääntö”-Suomessa omituinen kummajainen. Yhteinen paikka, jossa ehkä kasvutavoitteisiin kahlittuja yritysjohtajia kuin joskus vähän kaikkeen kyllästyneitä opiskelijoita sekä somejulkisuuden kurittamia opettajia haastetaan katsomaan maailmaa ja toisiaankin uudelta kantilta tässä ja nyt, ilman titteleitä.

Käytännön toiminta Kampuksen kamarilla on esimerkiksi rekrytapaamisia, mentorointia, opinnäytetöiden hakemista molemmin puolin, kummiluokkaprojekteja, ihan hölynpölyn haastamista, koulutusiltoja, stipenditiedotuksia ja kaikkea mitä on hyvä yhdessä tehdä. Varkauden kampuksella ajatellaan niin, että yhteinen tekeminen yhdistää. Toiminta käynnistettiin avajaisilla keskiviikkona 21.syyskuuta 2022.

Lisätietoa hankkeesta antavat:

Tommi Taskinen
Varkauden kauppakamariosasto, puh 040-8486964
Pasi Leinamo
Savon ammattiopisto, puh 044 785 8101
Petteri Heino
Savonia-ammattikorkeakoulu, puh 044 785 6759.

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.