gb.png
Etusivu

Kuukauden yritystarina: Onnistunut omistajanvaihdos

26.10.2021

Lasijannu tarjoaa lasitus- ja lasiliike -palveluita, niin yksityis- kuin yritysasiakkaillekin.

– Asiakaskunta jakaantuu melko lailla puoliksi yksityis- ja yritysasiakkaiden kesken, kertovat yrittäjät. Lasitusvalikoimista löytyy laaja valikoima ikkunalaseista erikoislaseihin. Täydennystä palveluihin tuo vanerien, polycarbonaattilevyjen ja alumiiniprofiilien myynti sekä sahaus- ja kuljetuspalvelu.

– Meiltä löytyy myös niin terassi- ja parvekelasitukset kuin autojen tuulilasitkin, mainitsee Roponen.

Nykyisten yrittäjien Jani Roposen ja Mikko Nuutisen luotsaamana yritys on toiminut nyt kolmisen vuotta, 2018 vuoden alusta.

– Tunsin entisen yrittäjän Leppävirralta ja hän etsi yritykselleen jatkajaa, kertoo yritystoiminnan alussa yksin aloittanut Roponen. Toukokuusta 2018 yrityksen toimintaan mukaan liittyi myös Nuutinen.

– Janihan minut tähän höynäsi, naurahtaa Nuutinen.

Aluksi toimintaa oli niin Leppävirralla kuin Varkaudessakin. Melko pian tuli kuitenkin selväksi, että toiminta keskitetään Varkauteen ja Leppävirran toimipaikka laitettiin kiinni.

– Entinen omistaja opetti minut hommaan ja perehdytti toimialaan, kertoo Roponen.

Vaikka lasin kanssa työskentelystä kummallakaan ei ollut aikaisempaa kokemusta, taustat rautakauppa- ja metallipuolelta antoivat hyvän pohjan toiminnalle ja loput on opittu työtä tekemällä.

– Joskus ala-asteella olin tainnut aikaisemmin lasia leikata, naurahtaa Nuutinen.  

Tällä hetkellä yritys työllistää Nuutisen ja Roposen lisäksi kaksi muuta työntekijää.

– Toiminta on lähtenyt hyvin pyörimään ja tällä hetkellä ollaankin jo selvästi edellä alussa tehtyjä suunnitelmia, iloitsee Roponen.

Parasta yrittämissä on yrittäjän vapaus. Tosin työtäkin joutuu reilusti tekemään.

– Päivät ovat usein pitkiä ja työntäyteisiä, lausahtavat he kuin yhdestä suusta.

– Kahta samanlaista päivää ei olekaan, eikä myöskään kahta samanlaista kohdetta, toteaa Nuutinen.

Samalla mittakaavalla olevaa toimijaa ei lähialueelta löydy, varsinkaan korjauslasituksen puolelta.

– Välillä tehdään myös hommia, jotka eivät varsinaisesti edes kuulu meidän toimialaamme. Tilanteen mukaan yritetään tehdä ja autetaan jos vaan osataan, toteaa Roponen.

– Kilpailuvalttina meillä on asiakaspalvelu. Olemme nopeita toimimaan ja asiakkaiden tarpeisiin reagoidaan niiden vaatimalla tavalla, kertoo Nuutinen.

Tämä on huomattu myös muiden toimesta, sillä yritys sai Vuoden Uusyritys 2021 -kunniamaininnan, jossa perusteluina olivat juurikin rohkea kasvu, asiakaslähtöinen asenne ja kehittämishalu.

Wäläkystä saatiin tosi paljon apua yrityksen perustamisvaiheessa ja tässä matkan varrella muutoinkin, kiittelee Roponen.

Palkitsevinta työssä on oman käden jälki ja onnistumisen tunteet. Esimerkkinä tästä yrittäjät mainitsevat 750 kiloa painavan lasituksen onnistuneen asennuksen.

– Kukaan muu ei sitä suostunut tekemään, mutta me ajateltiin, että kyllä me se hoidetaan. Ja tulihan siitä tosi hyvä fiilis, kun se saatiin paikoilleen, iloitsevat Roponen ja Nuutinen.

Vapaa-ajallaan Nuutinen viettää aikaa mökkeillen ja etenkin talvisin kalastaen.

– Omakotitalossakin on aina jotain tekemistä, hän hymähtää. Roposen vapaa-aikaan kuuluu muun muassa linja-auto-projekti.

– Siitä on tarkoitus tehdä matkailuauto. Tietysti myös perheen parissa vietetään aikaa.

Yrittäjyyttä miettiville heillä on selvät ohjeet.

– Rohkeasti vain kokeilemaan, mutta jalat maassa. Liian ruusuisia tai epärealistisia laskelmia tai suunnitelmia ei kannata tehdä, vinkkaa Nuutinen.

– Itselleen ei kannata valehdella, komppaa Roponen.

Yritykseen ja sen tuotteisiin sekä palveluihin voit käydä tutustumassa:

https://lasijannu.fi

facebook:

https://www.facebook.com/Lasijannu

Paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä yhteistyöllä esiin!

Varkauden kaupungin organisoimassa markkinointiyhteistyöryhmässä esille noussut ajatus tuoda alueellista osaamista, yritystoimintaa ja palveluita esille poiki juttusarjan, jossa esittelemme joka kuukausi kotikaupunkimme palveluita ja yrittäjiä niiden takana. Yritysesittelyt tehdään yhteistyössä Navitas Yrityspalveluiden, Varkauden Yrittäjien, Keski-Savon Yrittäjänaisten sekä Varkauden alueen kauppakamarin kanssa. Käytetään paikallisia palveluita ja tuetaan alueellista yritystoimintaa!

Aikaisemmat yritystarinat:
Helmikuu: Iisa Ronkainen, Iitulina Oy
Maaliskuu: Minna Asikainen, Siivouspalvelu Sitruuna Ky
Huhtikuu: Minna Mikander, Peppinja 
Toukokuu: Seppo Halonen, Severi & Severiina Oy
Kesäkuu: Tmi Katja Häkkinen
Elokuu: Jeremias Rantanen, Nuohous- ja huoltopalvelu Jeremias Rantanen
Syyskuu: Tiina ja Jyrki Grönlund, Vaeltajan Eräreppu 

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.