gb.png
Etusivu

Sopiva hallituskumppani yritykselle?

19.03.2018

Maksuton Superboard-hanke auttaa yrityksiä tunnistamaan ja löytämään sopivan ulkopuolisen jäsenen hallitukseen.

Onko yrityksesi tavoitteena esimerkiksi kasvaa, parantaa kannattavuutta tai lisätä asiakastyytyväisyyttä? SuperBoard-hanke auttaa yrittäjiä ja hallitustyöstä kiinnostuneita kohtaamaan toisensa, jotta monipuolisuudesta kumpuava voima saadaan valjastettua yritysten kasvuun ja kehittämiseen. Hankkeen tavoitteita on kaksi:

  • Tunnistetaan potentiaalisia hallituksen jäseniä mahdollisimman monipuolisesti. Erityisesti naisia ja nuoria osaajia kaivataan nykyistä enemmän yritysten hallituksiin.
  • Madalletaan hallituksen kehittämisen kynnystä luomalla toimintamalli, jonka kautta yritys ja ulkopuolinen hallituksen jäsen pääsevät tutustumaan ohjatusti toisiinsa, ennen varsinaisen hallitustyön aloittamista.

Muodostettavien Yritys-Hallitusjäsen -parien yhteistä taivalta tuetaan täsmävalmennuksin, joiden kautta yhteistyö saadaan hedelmällisesti liikkeelle. Hankkeeseen osallistuminen on maksutonta eikä sido kumpaakaan osapuolta yhteistyön aloittamiseen, jos yhteistä säveltä ei jostain syystä löydy.

Hankkeen kohdejoukkona ovat hallitustyöstä kiinnostuneet naiset ja kehittymishaluiset yritykset koko Itä-Suomessa. ESR-rahoitteinen hanke jatkuu vuoden 2018 loppuun.

Hankkeeseen osallistuminen on maksutonta, eikä velvoita yrityksiä ottamaan hallituksen jäsentä, jos kemiat eivät kohtaa. Ilmoittautuminen hankkeeseen 31.3. mennessä. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täältä.

 

 

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.