gb.png
Etusivu

Sanna Hietalahti-Husu Wäläkyn toimitusjohtajaksi

03.11.2020

Wäläkky Keski-Savon Uusyrityskeskus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu kauppatieteiden maisteri, yritysneuvoja Sanna Hietalahti-Husu. Yhdistyksen hallitus päätti nimityksestä kokouksessaan tiistaina 3.11.2020.

GSZ9D0VECB8SV76Z8DIA59ES5N36HOGO65O9W9EYAD_o.jpgHietalahti-Husu on toiminut yritysneuvojana Uusyrityskeskus Wäläkyssä kymmenen vuotta ja hoitanut toimitusjohtajan tehtäviä oman työnsä ohella maaliskuusta alkaen.

”Hienoa, että saan jatkaa Wäläkyssä tehtyä hyvää työtä alueen elinvoiman parantamiseksi ja yrittäjyyden edistämiseksi”, toteaa Hietalahti-Husu.

Wäläkky Keski-Savon Uusyrityskeskus ry kuuluu valtakunnalliseen uusyrityskeskusverkostoon ja tekee toiminta-alueellaan neuvontaa yrityksen perustamista harkitseville yksityishenkilöille ja alkaville yrityksille. Wäläkky toimii Varkaudessa, Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa, Rantasalmella ja Sulkavalla sekä hanketoiminnan osalta Juvalla.

Yhdistyksen toiminnan aikana vuosina 1998–2019 Wäläkyn avustuksella on syntynyt 2382 uutta yritystä, ja henkilöasiakkaita on ollut 5420 kappaletta. Toimintavuonna 2019 Wäläkyssä asioi 212 ensikäyntiasiakasta ja asiakkaat perustivat 90 uutta yritystä.

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.