gb.png
Etusivu

Kuukauden yrittäjätarina: Kohtaamisia ja kiinteistönhuoltoa

17.08.2021

Kun Jeremias Rantaselta kysyy mieleen painuneimpia ja merkityksellisimpiä hetkiä yrittäjäurallaan, vastausta ei tarvitse kauaa miettiä.

– Ihmiset ja kohtaamiset heidän kanssaan. Minulla on ollut monta erittäin hienoa keskusteluhetkeä asiakastapaamisten yhteydessä ja olen saanut kuulla monenlaisia tarinoita. Se on yksi tämän työn rikkaus, kertoo Rantanen.

20 vuotta alalla toimineena, Rantanen on nähnyt nuohousalan muutoksen. Onpa hän ollut sitä osaltaan edistämässäkin.

– Aloitin itse nuohoushommat, kun armeijasta päästyäni sattuman kautta eräs piirinuohooja kysyi, kiinnostaisiko minua tulla hommiin. Siihen aikaan nuohoojaksi kouluttauduttiin niin sanotusti kisällikoulutuksena ja sitä kautta suoritin nuohoojan ammattitutkinnon. Yrittäjäksi päätin ruveta koska halusin hyödyntää omaa osaamistani monipuolisemmin, sanoo Rantanen.

Niinpä hän sitten vuonna 2011, oltuaan kymmenen vuotta toisen palveluksessa, perusti oman nuohous- ja huoltopalveluyrityksen.

Nuohous- ja Huoltopalvelu Jeremias Rantanen tarjoaa nuohouksen lisäksi, muun muassa ilmanvaihtokanavien puhdistusta, kattoturvatuotteita ja niiden asennusta, hormien korjauksia, piipunhattujen asennusta sekä hyvin monipuolisesti erilaisia huolto- ja kunnostustöitä. Asiakkaita ovat niin yksityistaloudet kuin kiinteistöyhtiöt ja yrityksetkin. Pääasiassa yrittäjä tekee töitä yksin, mutta tarpeen mukaan myös alihankkijakumppanin kanssa.

– Työnkuva on varsin moninainen. Töitä on ollut tosi hyvin ja etenkin nuohouspuolella asiakaskunnassa on varsin vähän vaihtelua. Se on tosi palkitsevaa, kun saa asiakkaan kanssa luotua pitkäaikaisen luottamuksellisen asiakassuhteen, sanoo Rantanen.

Vapaa-ajallaan Rantanen harrastaa monipuolisesti liikuntaa.

– Vaikka työ on fyysistä, omasta kunnosta täytyy silti pitää huolta. Jaksamiseen auttaa myös se, että nautin kovasti työstäni ja ei ole päivääkään ollut, etten olisi tyytyväisin mielin lähtenyt hommiin, iloitsee Rantanen.

Kaupungin suunnalta yrittäjä toivoisi enemmän konkreettista yhteydenpitoa pienyrittäjiin.

– Pienyrittäjät helposti unohdetaan ja keskitytään toimimaan vain isompien yritysten kanssa. Meitä on kuitenkin verrattain paljon ja usein ulkopuolisen kanssa keskustelu voisi innostaa yrittäjää kehittämään ja sitä kautta, vaikka kasvattamaankin toimintaansa, yrittäjä miettii.

Hän kannustaa muutoinkin yrittäjiä panostamaan markkinointiin ja tuomaan rohkeasti omaa osaamistaan esille.

Olen itsekin huomannut kuinka pienilläkin markkinointitoimilla voi saada runsaasti yhteydenottoja ja tarjouspyyntöjä. Omaa tekemistä kannattaa tuoda esille, silloinkin kun työtilanne on hyvä, eikä odottaa hiljaisempia aikoja, kannustaa Rantanen.

Tulevaisuuden suhteen hän on avoimin ja luottavaisin mielin.

– Eihän sitä tiedä, vaikka oma lapsi innostuisi tulemaan iskän kanssa hommiin. Toisaalta voi olla, että jossain vaiheessa elämää voisi kokeilla jotain ihan muunkinlaista työtä, tuumaa Rantanen.

– Nuohousalasta yleisesti ottaen olen huolissani. Alaa ei ole kovinkaan paljon markkinoitu ja koulutusjärjestelmä tarvitsisi uudistusta ja näkyvyyttä, jotta tulevaisuudessakin nuohoojia riittäisi. Suomessa on kuitenkin myös tulevaisuudessa tulisijoja ja koska niiden kunnossapito on kiinteistönomistajille lakisääteistä, jonkun tulisi ne nuohota jatkossakin, miettii Rantanen.

Hän haluaisi muutoinkin nostaa niin sanottujen käsityöammattien arvostusta. Yrittäjä kannustaa niin nuoria, kuin esimerkiksi vanhempiakin ammatinvaihtajia, harkitsemaan näitä aloja.

– Ammattitekijöille on aina tarvetta. Kiinteistöt tarvitsevat huoltoa ja ammattitaitoisia tekijöitä. Töitä kyllä riittää!

Jeremiaksen yritykseen voit tutustua: 

https://jeremiasrantanen.fi/yhteystiedot

Facebook: 

https://www.facebook.com/Nuohous-ja-Huoltopalvelu-Jeremias-Rantanen-040-5763749-133188040091997

Paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä yhteistyöllä esiin!

Varkauden kaupungin organisoimassa markkinointiyhteistyöryhmässä esille noussut ajatus tuoda alueellista osaamista, yritystoimintaa ja palveluita esille poiki juttusarjan, jossa esittelemme joka kuukausi kotikaupunkimme palveluita ja yrittäjiä niiden takana. Yritysesittelyt tehdään yhteistyössä Navitas Yrityspalveluiden, Varkauden Yrittäjien, Keski-Savon Yrittäjänaisten sekä Varkauden alueen kauppakamarin kanssa. Käytetään paikallisia palveluita ja tuetaan alueellista yritystoimintaa!

Aikaisemmat yrittäjätarinat:
Helmikuu: Iisa Ronkainen, Iitulina Oy
Maaliskuu: Minna Asikainen, Siivouspalvelu Sitruuna Ky
Huhtikuu: Minna Mikander, Peppinja 
Toukokuu: Seppo Halonen, Severi & Severiina Oy
Kesäkuu: Tmi Katja Häkkinen

 

 

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.