gb.png
Etusivu

Varkaudessa näytetään valomerkkiä ilmaston puolesta lauantaina 27.3.

26.03.2021

Varkauden maamerkkejä pimenee tunniksi lauantai-iltana 27. maaliskuuta. Tempaus on osa maailman suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria, jossa kunnat, yhteisöt ja yritykset antavat yhteisen valomerkin ilmaston puolesta sammuttamalla valaistusta klo 20.30–21.30 välisenä aikana.

Earth Hour on kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä kampanja, jonka tarkoituksena on osoittaa huolta ilmaston puolesta ja herättää pohtimaan omien toimien vaikutusta ympäristöön.

Tänä vuonna Varkauden kaupunki osallistuu pimeään tuntiin sammuttamalla valot kaupunginkirjaston viereisestä Koivikkopuistosta. Samalla hetkellä Varkaudessa pimenevät Navitas-kiinteistöjen julkisivut sekä Varkauden pääkirkon kellotapulin valot.  

Valojen sammuttaminen tunnin ajaksi on Earth Hourin tunnetuin teko ja symbolinen ele, jolla miljoonat ihmiset ympäri maailman osoittavat huolta ilmaston tilasta. Earth Houria vietetään myös muiden ilmastotapahtumien merkeissä. Esimerkiksi Varkauden seurakunta kertoo järjestävänsä rippikoululaisille kansainvälisen vastuun tapahtuman, jossa keskustellaan muiden muassa Earth Hourista ja ilmastoasioista. Navitaksen lounasravintola Sodexo tarjoilee lounasaikaan kasvis- ja kalaherkkuja tapahtuman aattona perjantaina 26. maaliskuuta.  

Kaikki mukaan ilmastotyöhön 

Varkauden kaupunki on mukana EAKR-rahoitteisessa KESTO-ilmastohankkeessa, jossa Keski-Savoon laaditaan yhteinen ilmasto-ohjelma sekä kullekin kunnalle omat ilmastotavoitteet. Hankkeen projektipäällikkö Laura Leppänen muistuttaa, että ilmastotavoitteet saavutetaan kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen yhteistyöllä. Earth Hour herättelee miettimään näitä konkreettisia tekoja, joita jokainen voi tehdä ympäristön eteen.  

– Earth Hour ei ole sähkön- tai energiansäästötempaus, vaan sen tarkoituksena on innostaa ympäristötekoihin. Tänä vuonna kampanjan yhteydessä kerätään lupauksia yhteiselle planeetallemme, ja lupaus voi koskea mitä tahansa elämän osa-aluetta tai arjen tekoa. Kannustamme kaikkia viettämään Earth Hour -tunnin omalla tavallaan esimerkiksi kynttiläillallisen merkeissä, Leppänen kannustaa. 

Vinkkejä Earth Hourin viettoon sekä lisätietoja tapahtumasta löytyy kampanjasivustolta osoitteesta www.earthhour.fi.   

Earth Hour on kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma, joka sai alkunsa Australian Sydneyssa vuonna 2007. Viime vuonna maailmanlaajuisessa tapahtumassa oli mukana ennätykselliset 190 maata. Suomessa kampanjaan osallistui tavalla tai toisella 1,4 miljoonaa ihmistä. 

 

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.