gb.png
Etusivu

Kuukauden yrittäjätarina: Minnalle yrittäminen on tullut verenperintönä

16.03.2021

Kun lähisuvusta löytyy yrittäjiä kahden sukupolven verran, ei yrittäjäksi ryhtyminen ollut Minna Asikaiselle mikään ihmeellinen asia.

– Vanhemmillani oli oma yritys 40 vuoden ajan ja isovanhemmillani oli myös kultasepänliike 50 vuoden ajan. Myös veljelläni on yritystoimintaa, sanoo Asikainen.

Yrittäjän elämää jo pienestä seuranneena, kynnys oman yrityksen perustamiseen ei siis ollut korkea. Työskennellessään aikanaan palvelupäällikkönä Varkauden Urheiluseuroilla Minnan mielessä alkoi hahmottua ajatus, että hän voisi tehdä vastaavaa työtä myös oman yrityksen kautta. Myös asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta tullut kannustus rohkaisi eteenpäin. Alkuvaiheessa erityisen suuren kiitoksen saa Wäläkyn silloinen toimitusjohtaja Piia Puotinen.

– Piia oli äärettömän iso apu ja tuki yrityksen perustamisvaiheessa. Hänen kanssaan on oltu paljon tekemisissä myös sen jälkeenkin. Varkaudessa on todella hyvät palvelut yrittäjille ja yrityksille ja aina on saanut apua, kun on pyytänyt, Asikainen kiittelee.

Yritys perustettiin aikanaan sosiaalisena yrityksenä, tarkoituksena työllistää työttömiä työnhakijoita. Vuosien saatossa toiminta-ajatus kuitenkin muuttui.

– Sosiaalisen yrityksen kriteerien täyttäminen kävi hankalaksi ja kun löysin hyviä työntekijöitä, halusin pitää heistä kiinni ja tarjota pidempiaikaisia työsuhteita, kertoo Asikainen.

Nykyään yrityksessä työskentelee 13 työntekijää ja pisimmät työsuhteet ovat yrityksen perustamisesta lähtien.

– Työntekijät ovat erittäin sitoutuneita ja vaihtuvuus on varsin vähäistä. Meillä on kaikilla yhtenäinen työaika ja töitä tehdään vain arkena. Tämä on varmasti myös yksi syy siihen, että henkilöstö on viihtynyt. Työkohteiden aikataulut lasketaan myös niin, että ne ovat realistisia toteuttaa, eikä asioita tarvitse tehdä kiireellä. Tämä on sekä työntekijöiden että asiakkaiden etu ja selkeä kilpailuvaltti, Asikainen kertoo.

Tällä hetkellä Minna etsiikin itselleen aisaparia, henkilöä, jolla olisi kokemusta siivoustyön ohjauksesta ja kohdelaskennasta, ja joka voisi ottaa vastuuta myös yrityksen kehittämisestä hänen kanssaan.

Siivouspalvelu Sitruuna tarjoaa palveluita niin yrityksille kuin yksityisasiakkaillekin.

– Olemme monessa mukana. Kohteitamme voivat olla niin taloyhtiöiden, yritysten kuin yksityisasiakkaiden siivoukset. Meillä on pitkiä asiakassuhteita, joissa käy vakityöntekijät.

Yrittäjän oma toimenkuva on hyvin moninainen.

– Hoidan kaiken palkanlaskennasta laskutukseen ja arviokäynteihin. Tarvittaessa käyn myös itse siivoamassa, naurahtaa Asikainen. Tällä hetkellä yksityisasiakkaita on enemmän, mutta tulevaisuudessa on tarkoitus lisätä myös yritysasiakkaiden määrää. Hyvä työnjälki on puhunut puolestaan ja uusia asiakkaita tuleekin ilman suurempia markkinointiponnisteluja.

Tarjoamme kaikenlaisia siivouksia kotitalouksille ja yrityksille. Teemme ylläpito- ja perussiivouksia, ikkunanpesuja, juhla-, rakennus-, muutto- ja työmaaparakkisiivouksia. Hoidamme myös lomatuurauksia joillekin alan yrityksille, ja kauttamme saa myös apua pihatöihin, asiointiapuun sekä esimerkiksi lääkärissä käyntiin, Asikainen luettelee.

Mitään yhtä erityistä onnistumisen aihetta yritystoimintansa aikana Asikainen ei osaa nostaa jalustalle. Sen sijaan hän iloitsee siitä, että yrityksellä on paljon asiakkaita, joiden asiakassuhde on kestänyt koko yritystoiminnan ajan. Myös pitkäaikaiset työsuhteet ovat ilon aihe. Yrityksen toiminta on kasvanut tasaisesti koko ajan. Kehittämistyötäkin tehdään:

– Meille on tulossa uusi asiakashallintajärjestelmä ja sen myötä saamme tiettyjä toimintoja järkeistettyä. Myös oma aikani puhelimessa olemisesta pitäisi vähentyä, Asikainen naurahtaa.

– Tietysti mieltä lämmittävät myös saadut tunnustukset, Wäläkyn Vuoden Uusyritys (2014) ja Varkauden Yrittäjien kunniakirja Raikas Tulokas (2013).

Vapaa-ajallaan Asikainen lenkkeilee koiriensa kanssa, liikkuu luonnossa, ratsastaa ja on mukana yhdistystoiminnassa. Aktiivinen yrittäjä on mukana myös kunnallispolitiikassa. Yrittämisessä hänestä on parasta se, että on vapaus tehdä niin kuin itse haluaa.

– Ehkä en enää osaisi toisen palveluksessa ollakaan, hymähtää iloinen yrittäjä.

Yrittäjyyttä miettiville Asikaisella on selkeä viesti.

Liikeideoita ei kannata pantata. Jos tulee idea, siitä kannattaa ehdottomasti käydä juttelemassa asiantuntijoiden kanssa. Apua ajatuksen kehittelyyn löytyy kyllä.

Syksyllä yritykselle tulee täyteen 10 vuotta. Ilonaiheita tuo myös lähestyvä muutto, kun huhtikuussa yritys saa uudet toimitilat ja osoitteeksi vaihtuu Ahlströminkatu 18.

– Meillä tulee tosi kivat tilat ja odotan jo innolla, että pääsen niitä sisustamaan. Tervetuloa käymään! toivottaa Asikainen.

Siivouspalvelu Sitruunaan voit käydä tutustumassa:

https://siivouspalvelusitruuna.fi/

Facebook: https://www.facebook.com/Siivouspalvelu-Sitruuna-1562620454063745

Paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä yhteistyöllä esiin!

Varkauden kaupungin organisoimassa markkinointiyhteistyöryhmässä esille noussut ajatus tuoda alueellista osaamista, yritystoimintaa ja palveluita esille poiki juttusarjan, jossa esittelemme joka kuukausi kotikaupunkimme palveluita ja yrittäjiä niiden takana. Yritysesittelyt tehdään yhteistyössä Navitas Yrityspalveluiden, Varkauden Yrittäjien, Keski-Savon Yrittäjänaisten sekä Varkauden alueen kauppakamarin kanssa. Käytetään paikallisia palveluita ja tuetaan alueellista yritystoimintaa!
 

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.