gb.png
Etusivu

Kesämatkailuneuvoja viihtyy Varkaudessa

31.07.2018

Alina Hämäläinen on työskennellyt kesä-heinäkuussa Navitas Yrityspalveluilla Varkauden kesämatkailuneuvojana. Hän on yksi noin 200 nuoresta, joka työllistyi kesäksi 2018 Varkauden kaupungin tarjoamiin kesätyöpaikkoihin.

Hämäläinen haki kesäksi erilaisia työpaikkoja Varkauden kaupungin kautta, ja alun perin hän oli toivonut työllistyvänsä lastenhoitoon, mutta haastattelu kesämatkailuneuvojaksi muutti mielen. 

- Sain kutsun haastatteluun ja kun kuulin tarkemmin työn sisällöstä, innostuin kovasti. Olin erittäin iloinen, että tulin valituksi, Hämäläinen kertoo. 

Kesä-heinäkuun ajan Hämäläisen työnkuvaan ovat kuuluneet matkailuun liittyvät monipuoliset tehtävät. 

- Työnkuvani on ollut laaja. Olen muu muassa päivittänyt sosiaalisen median kanavia sekä Visit Varkaus -verkkosivua, hoitanut sähköposteja, tehnyt asiakaspalvelutyötä ihmisten keskuudessa esimerkiksi torilla sekä pitänyt huolta esitepisteistä. 

Parasta kesätyössä on ollut Hämäläisen mielestä se, että hänelle annettiin vastuuta. Myös monipuoliset tehtävät saavat kiitosta. 

- Sain todella paljon vastuuta ja minuun luotettiin. Tässä työssä olen saanut todella käyttää aivojani. Yllätyin siitä, miten monenlaisia juttuja Navitas Yrityspalveluilla tehdään, ja myös Varkaus kaupunkina yllätti, sillä sain tutustua moneen itselleni uuteen tapahtumaan. Toimin oikein mielelläni Varkauden kaupungin kesämatkailuneuvojana, sillä kaupunki on mielestäni mukava paikka; pieni, mutta tarpeeksi iso, turvallinen ja hyvä paikka kasvaa. 

 

 

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.