gb.png
Etusivu

Elämyskeskuksen rakentaminen: Varkauden kaupunki ja WasaGroup Oy valmistelevat kumppanuussopimusta

25.06.2019

Kaupunginhallitus päätti 24.6.2019 kokouksessaan aloittaa kumppanuussopimukseen tähtäävät neuvottelut vaasalaisen WasaGroup Oy:n kanssa. Kumppanuussopimus koskisi Vetovoimakeskuksen alueelle tulevan Elämyskeskuksen suunnittelua, rahoittamista, rakentamista ja operointia. Vastaava kumppanuussopimus on solmittu Osuuskauppa PeeÄssän kanssa ns. Prisman tontista.

Kaupunki aloittaa neuvottelut kumppanuussopimuksesta, jonka tavoitteena on toteuttaa Elämyskeskus yhdessä rakennuttaja-sijoittajan kanssa. Muina vaihtoehtoina olisi

a.) luovuttaa tontti suoraan halukkaalle sijoittajalle tai rakentajalle, jolloin luovutuksen saaja ratkaisee mitä tontille tulee, tai
b.) kaupunki toteuttaa koko hankkeen itse, jolloin kaikki hankkeen kustannukset ja riskit tulisivat kaupungin kannettavaksi.

Kumppanuussopimuksen perusteella kaupunki sitoutuu luovuttamaan tontin Elämyskeskuksen rakentamista varten ja samalla voi vaikuttaa Elämyskeskuksen fyysiseen ympäristöön ja alueelle tulevaan toimintaan. Toteuttamiseen liittyvät riskit jäävät kuitenkin sopimuskumppanille.  
– Kumppanuussopimuksesta on käyty alustavia neuvotteluja eri tahojen kanssa. WasaGroup Oy on esitellyt kumppanuusmallin, jossa yritys huolehtii rakennuksen suunnittelusta, toimijoiden etsimisestä, rakennuksen rakentamisesta ja tilojen vuokraamisesta. Lisäksi heillä on oma sijoitusyhtiö, jonka on mahdollista rahoittaa hankkeita, kertoo Navitas Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jouko Laitinen.

Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari toteaa, että tavoitteet Vetovoimakeskuksen sisällölle ja ilmeelle on päätetty vuonna 2017.  
– Keskeistä on, että Elämyskeskuksen toiminta tarjoaa pääkohderyhmälle eli lapsille ja lapsiperheille vapaa-ajan viettoon liittyviä palveluja. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan pääsisällöksi olisi tulossa Heurekan kanssa yhteistyötä tekevä tiedekeskus. Keskukseen tulevia muita toimijoita kartoitetaan yhteistyössä WasaGroupin kanssa.

WasaGroupin myyntijohtaja Petteri Saarinen kertoo, että WasaGroup on kiinnostunut Varkauden Vetovoimakeskuksen kehittämisestä sen potentiaalin ja vahvan omaleimaisuuden vuoksi.  
– Toteutamme monenlaisia kiinteistökehityshankkeita ympäri Suomea. Meitä kiinnostavat hankkeet, joissa voimme tuoda omalla vahvalla osaamisellamme merkittävää lisäarvoa hankkeen toteuttamiseen. Uskomme, että Varkauden Elämyskeskus on juuri tällainen hanke.

WasaGroup on suomalainen kiinteistökehittäjä, joka vastaa koko kehitys- ja kiinteistöprojektista alusta loppuun saakka. Ainutlaatuisella Wasa360-konseptillaan WasaGroup tuottaa Suomen parhaita toimitiloja, joiden kehittämisestä, suunnittelusta, toteuttamisesta, vuokraamisesta ja ylläpidosta WasaGroup vastaa kokonaisuudessaan itse.

Wasa360-konseptissa hankkeet rahoittaa WGF-kiinteistökehitysrahastot, jotka omistavat ja vuokraavat kiinteistöjä käyttäjille pitkillä vuokrasopimuksilla.

Nyt neuvoteltava kumppanuussopimus tulee erikseen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi, kun alueen asemakaava on saanut lainvoiman.

WasaGroupin kanssa käytyjen neuvottelujen tausta-aineistona toimi Futuricen Oy:n tekemä selvitys Elämyskeskuksen konseptista. Konseptityötä koordinoi Navitas Kehitys Oy ja sen rahoitti Pohjois-Savon liitto.

Lisätiedot:

Varkauden kaupunki
Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari, puh. 040 512 8260
Kaupunginarkkitehti Satu Reisko, puh. 040 760 7791

WasaGroup Oy
Myyntijohtaja Petteri Saarinen, puh. 046 876 0310

Navitas Kehitys Oy
Toimitusjohtaja Jouko Laitinen, puh. 040 7202 401

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.