gb.png
Etusivu

Yritystarina: LK Porras Oy kasvaa ja kehittyy

26.09.2024

Rekrytointeja tehtäessä ei katsota henkilön kansalaisuuttaa, vaan ammattiosaamista.

LKPorras1.pngOleksandr Fomenko, Yevhenii Kharitonov ja Volodymyr Melnyk työskentelevät LK Portaan tuotannossa.

Leppävirtalainen LK Porras Oy on pitkän linjan teräsportaiden ja -rakenteiden valmistaja. Yritys on perustettu vuonna 1974 eli viettää parhaillaan 50-vuotisjuhlavuottaan. LK Porras on kasvanut viime vuosina päämäärätietoisesti ja tavoite on lähivuosina kasvaa edelleen. Erityisesti kehitykseen, digitalisaation ja sosiaalisen median näkyvyyteen on panostettu.

Tällä hetkellä LK Porras työllistää 28 henkilöä, joista kolme on ukrainalaisia metallialan osaajia. Lisäksi ammattiopiston työharjoittelussa on ulkomaalaistaustainen henkilö.

– Ensimmäiset kansainväliset osaajat olivat venäläisiä vuokramiehiä, jotka tulivat kiireavuksi kymmenisen vuotta sitten, muistelee Oskari Monni.

– Henkilöstömme on avointa ja vastaanottavaista eikä mitään haasteita ole ollut, kertoo Tuomas Monni. Jokainen tekijä on saanut arvostusta oman ammattitaitonsa kautta, huolimatta kansalaisuudestaan.

Aluksi ensimmäiset henkilöt aloittivat työt henkilöstövuokrausyrityksen kautta. Se on yritykselle helppo tapa, kun esimerkiksi työlupa- ja muut asiat hoidetaan palvelua tarjoavan yrityksen puolesta. Myöhemmin vastaavat asiat ovat työllistäneet jonkin verran yrityksessä ja kunnan palveluille nähdään tarvetta.

– Olisi hienoa, jos olisi selkeästi tiedossa, kenen puoleen voisi maahan muuttaneita ohjata esimerkiksi pankki-, verotus- tai asuntoasioissa, sanoo Sonja Monni.

Yhteisen kielen löytyminen on ollut hieman haastavaa, mutta nykyteknologia auttaa. Myös yrityksen toimitusjohtajan Kari Lappalaisen venäjän kielen taidosta on ollut apua. Tulkkiakin on käytetty esimerkiksi työterveysasioissa.

– Jonkinlainen käännösteknologia voisi olla hyödyksi, vaikkapa henkilöstöpalavereissa, joissa välitön käännös auttaisi kaikkia ymmärtämään paremmin käsiteltävät asiat, pohtii Tuomas Monni.

Volodymyr Melnyk on työskennellyt LK Portaalla kolme vuotta ja viihtynyt erittäin hyvin. Metallialan konkari on työskennellyt ympäri Eurooppaa. Hän kehuu LK Portaan siistiä ja turvallista työympäristöä.

– Olin jopa hieman yllättynyt, kuinka ystävällisiä ja hyväntahtoisia paikalliset ihmiset ovat Leppävirralla, Melnyk sanoo.

Hän opiskelee parhaillaan suomen kieltä ja kertoo, että kouluikäinen poikansa puhuu jo varsin hyvin suomea sekä opettaa isääkin tarvittaessa.

LK Portaalta kannustetaan muitakin yrityksiä rohkeasti kansainvälisten osaajien palkkaamiseen. Erilaisia palveluntarjoajia ja kumppaneita on saatavilla paljon, jos prosessi on vieras eikä yrityksessä ole tietoa tai aikaa hoitaa kaikkia siihen liittyviä asioita.

LKPorras2.png

 

Sujuvasti Savoon -hanke jatkaa suosittua yritystarina-sarjaa ja esittelee loppuvuoden aikana Varkaudesta, Leppävirralta ja Joroisista yrityksiä, joissa työskentelee kansainvälisiä osaajia. Tutustu kaikkiin yritystarinoihin: www.navitas.fi/yritystarinat

ELY_eu (1).png

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.