gb.png
Etusivu

Kansainvälistyville yrityksille julkaistiin uusi rahoitusopas

06.05.2021

Opas tarjoaa rahoitustietoa yrityksille ja yritysneuvojille, jotka hakevat kansainvälistymiseen liittyviä rahoitusmahdollisuuksia. Oppaassa käsitellään myös kehittyviä markkinoita.

- Olemme tehneet yhdessä eteläsavolaisten yritysten kanssa markkinaselvitystyötä kehittyvistä markkinoista. Törmäsimme siihen, että tietoa on, mutta se on hajallaan eri toimijoiden palveluissa, Venäjä-asiantuntija Karoliina Tanskanen Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä kertoo.

Tiedon koonnin tuloksena syntyi Kansainvälinen savolainen rahoitusopas, jossa esitellään 40 kotimaista ja kansainvälistä rahoituslähdettä ja rahoitusinstrumenttia. Opas esiteltiin 13.4.2021 pidetyssä rahoitusseminaarissa Mikkelin ja Varkauden seutujen yrityksille.

Oppaan ovat koostaneet Tapio RiihinenPekka HuovilaPekka Saavalainen ja Petri Numminen. Tekijätiimi on toiminut hankkeen kautta alueen yritysten apuna.

Nanopar tähyää Pohjoismaihin – yhteistyötä jo Etelä-Afrikassa

Puumalalaisen Nanopar Oy:n markkinointipäällikkö Mari Tarkkonen ja toimitusjohtaja Jaakko Kuntonen kertovat yrityksen pyrkivän kunnianhimoisesti kansainvälisille markkinoille.

Yritys käsittelee puhdistamolietteitä uudella teknologialla aiempaa tehokkaammin ja vähäpäästöisemmin.

- Cleantech-toimiala on sellainen, että emme oikein voi jäädä pelkästään kotimaan varaan. EU-aluekin saattaa olla liian pieni tarkastelunäkökulma, Jaakko Kuntonen kertoo.

- Tavoitteemme on, että vuonna 2030 Nanoparin laitteistoilla käsitellään 2 % EU-alueen lietteistä eli 1,2 miljoonaa kuutiota. Ei vain Suomi, vaan koko maailma tarvitsee ympäristöystävällisemmän tavan käsitellä lietettä ja kierrättää sen orgaanisen aineen ja ravinteet. Uusiutumattoman fosforin loppuminen ja yleisesti päästöjen vähentäminen ovat maailmanlaajuisia asioita, ei vain Suomen, ja tässä me voimme auttaa, Kuntonen jatkaa.

Nanoparilla on tuotekehitystä varten pilottilaitos Puumalassa. Yritys hakee parhaillaan Euroopan innovaationeuvoston (EIC) rahoitusta.

Kansainvälinen savolainen rahoitusopas on saatavilla sähköisessä muodossa Mikkelin kehitysyhtiö Miksein ja Navitas Kehityksen verkkosivuilta www.mikseimikkeli.fi ja www.navitas.fi

Opas on tuotettu osana Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n hallinnoimaa Biotalous ja cleantech miniklusteri: vienti ja kansainvälistyminen EAKR-hanketta.

Kansainvälinen savolainen rahoitusopas (pdf)

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.