gb.png
Etusivu

Nuorten ääni kuuluviin Omilla Hoodeilla

16.09.2020

Komediaryhmä Justimusfilms on innostamassa nuoria tuomaan esiin omia ajatuksiaan ja huippupaikkoja omasta kotikaupungistaan. Kyseessä on ensi viikon maanantaina alkava Omat Hoodit -haastekampanja, joka on suunnattu 25 seutukaupungin nuorelle.

Ideana on, että nuoret kertovat suosikkipaikastaan videolla, kuvalla, kirjoittaen tai vaikka laululla. Luovuutta saa käyttää! Nuoret voivat tehdä kilpailutyön yksin tai kavereiden kanssa ja osallistua yhdellä tai useammalla teoksella. Osallistumisaikaa on 25.10. saakka. Palkintona on Segway Ninebot ES2 –sähköpotkulauta ja pääsy kaverin kanssa Justimusfilmsin uuden DUO2-komediasarjan kutsuvieraiden ensi-iltaan Helsinkiin marras-joulukuussa 2020. Voittajan valitsee tuomaristo, johon kuuluvat Justimusfilms ja Omat Hoodit -kampanjan vastuuhenkilöt.

Lisäksi Varkaus palkitsee parhaat tuotokset lahjakorteilla (3 lahjakorttia Gaffer-cafeen ja 3 lahjakorttia Mc Donaldsiin).

Vuoden mittaisen Omat Hoodit -kampanjan ensimmäinen vaihe oli viime keväänä ja se tavoitti 500 000 nuorta. Myös urheilijatähdet innostuivat kannustamaan nuoria tarttumaan haasteeseen, mm. hiihtäjä Krista Pärmäkoski, jääkiekkoilija Jussi Jokinen ja hiihtolegenda Juha Mieto. Ensimmäisen haasteen voitti Rasmus Salosta rap-videollaan.

Omat Hoodit -kampanjassa mukana olevat kaupungit ovat Alavus, Huittinen, Iisalmi, Ikaalinen, Imatra, Kalajoki, Kauhajoki, Kauhava, Keuruu, Kristiinankaupunki, Kurikka, Laitila, Loimaa, Parkano, Pietarsaari, Raahe, Rauma, Riihimäki, Salo, Sastamala, Savonlinna, Uusikaupunki, Valkeakoski, Varkaus ja Ylivieska.

Omat Hoodit -kampanjan toteutuksesta vastaavat Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamat Seutukaupunkiverkoston hankkeet Joustavat koulutusmallit yhdessä yrityselämän kanssa sekä Kansainvälisyyden hyödyntäminen ulkomaisen työvoiman saatavuudessa. Hankkeiden rahoituksen koordinoinnista vastaa Etelä-Pohjanmaan liitto.

Lisätietoja Omat Hoodit -kampanjasta ja haasteesta:

Eve Antikainen, puh. 040 309 2263, eve.antikainen@navitas.fi     

Omat Hoodit -sivut
Omat Hoodit Instagramissa
Omat Hoodit Facebookissa

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.