gb.png
Etusivu

Värikäs ohjelma lasten iloksi – Syys-Vekaraa vietetään jälleen koulujen syyslomaviikolla

06.10.2020

Vaikka epidemia vaikuttaa edelleen, olemme koonneet varotoimet huomioon ottaen ohjelmaa lapsille koulujen syyslomaviikolle. Siksipä nyt kannattaakin viettää syysloma Varkaudessa, lapset pääsevät opettelemaan uusia taitoja, tekemään taidetta, liikkumaan, ulkoilemaan ja retkeilemään koko perheen voimin.

Vekara-Varkauden pikkusisar Syys-Vekara järjestetään nyt viidennen kerran koulujen lomaviikolla 42: 12.-18.10.2020. Ohjelmisto koordinoidaan festivaalinväen toimesta ja markkinoidaan VekaraVarkauden kanavien kautta.

Ulkoilua ja liikuntaa

Syyslomalle toivotaan hyviä säitä, koska lapsille on tarjolla heti loman aluksi la 10.10. retkipäivä luonnon ja eläinten parissa Koivun Lumon pihalle.

Pitkin lomaviikkoa voi kiertää omatoimisesti Härkämäen tähtisuunnistusrasteja tai satupolkua Koskipuistossa. Maanantaina satupolku herää henkiin riemukkaana retkenä, jolloin Koskipuistossa voi nähdä Metsän sinipiikoja, Näkin ja osallistua Riemujen juhlaan.

Eläinjoogaa on tarjolla maanantaina Ahvenmäen Aistipihalla ja laiturikalastusta tiistaina Käärmeniemen venesatamassa. Hevosten ystäville on tarjolla ratsastusta ja tallitöitä, Kommilassa tehdään Polku-teosta Taajama Tärskyt tapahtumassa keskiviikkona ja torstaina Itsenäisyydenpuistossa veistetään hiekkaa. Torstain Maatilaseikkailu kutsuu Koivun Lumon pihapiiriin auttamaan emäntää maatilan arvoituksen ratkaisussa.

Sisäliikuntana on tarjolla salibandiä ja luistelemaan pääsee sunnuntaisin Hurry Areenalle.

Työpajoja 

Pienimuotoisissa työpajoissa leivotaan kuppikakkuja Olohuoneella, tehdään patalappuja Nuorten Talolla, taiteillaan museolla ja askarrellaan Taito Shopissa.

Kuvataiteilija Tarja Wallius ohjaa roskataidetyöpajaa, jota inspiroi hänen TOIVO – HOPE -näyttelynsä kirjaston näyttelytilassa. Valomiekkoja tehdään Perheentalolla ja oman planisfäärin voi rakentaa Härkämäellä myynnissä olevista materiaaleista.

Esityksiä ja satua

Yksi Syys-Vekaran huippujutuista on Eläimellistä menoa -lastenkonsertit, jotka Varkauden Teatterin näyttelijäkaarti on tehnyt mittatilaustyönä Syys-Vekara-viikolle. Satujen maailma kohdataan myös Kuninkaallisen Nukketeatterin Poika ja Korppi -esityksissä kirjastolla torstaina.

Lelujen yössä pehmot tulevat yökylään kirjastolle. Lelujen öisiä puuhia dokumentoidaan ja niistä lapset saavat raportin noutaessaan pehmot takaisin kotiin seuraavana päivänä.

Ystävämme Pöllö Huupponen on kadottanut tällä kertaa silmälasinsa ja lapsia pyydetään etsimään niitä Satupäivän satuseikkailussa kirjaston lastenosastolla. Seikkailun myötä syntyy oma satukirja, jonka voi viedä kotiin.

Syksyn kosketus -taidehetki Perheentalolla keskiviikkona on mielikuvitusretki syksyiseen metsään laulupiirtäen. 

Tutustu ohjelmaan, valitse suosikkisi, varaa paikkasi tai nouda lippusi ennakkoon.

Muistathan osallistua oireettomana, huolehtia käsihygieniasta, turvaväleistä ja käyttää kasvomaskia mahdollisuuksien mukaan varsinkin sisätiloissa.

Kurkista ohjelmaan: www.vekara-varkaus.fi