gb.png
Etusivu

YLE: Suomeen nousee mullistavia kalankasvattamoja

03.09.2018

Suomessa on vireillä useita isoja kalankasvatuslaitoksia. Varkautelainen Finnforel kasvattaa annoskokoista kirjolohta mullistavalla tavalla.

Tässä teollisuushallissa muhii suomalaisen kalatalouden uusin valttikortti ja vastaisku Norjan lohelle.

Ollaan Varkaudessa, Stora Enson entisen paperitehtaan, nykyisen kartonkitehtaan alueella. Hallin rakennutti viime vuonna yritys nimeltä Finnforel, josta harva suomalainen tai savolainenkaan on ehtinyt kuulla mitään.

Finnforelin taustalla on kolme yhtiötä, joista vastassa on kalankasvatusteknologiaa kehittävän Arvo-Tecin toimitusjohtaja Kaj Arvonen. Hän avaa ovet ja johdattaa sisään hämärästi valaistuun halliin.

Hallissa on seitsemäntoista suurta allasta. Niissä kasvaa yhteensä noin 550 000 kirjolohta, eli lähes yhtä paljon kaloja kuin Helsingissä on asukkaita. Altaiden yhteenlaskettu tilavuus vastaa suurin piirtein pienen koulun liikuntasalia.

Lue koko YLE:n artikkeli täältä.

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse alta mitä evästeitä sallit, osa sivun toiminnoista vaatii evästeitä.